Halikko Group

Ympäristö ja turvallisuus

Halikko IKP Works Oy:n toiminta lähtee tuotannosta, jonka ympärille rakentuu kaikki muu yrityksen toiminta. Tuotannosta lähtevän toiminnan keskeisenä tavoitteena on tuottaa asiakkaille aina virheettömiä ja laadullisesti korkeatasoisia tuotteita ja palveluita ympäristöystävällisesti. Tämä on mahdollista vain kattavan ympäristöjärjestelmän avulla.

Sitoudumme noudattamaan ympäristönsuojelua koskevia lakeja ja asetuksia sekä muita asiaan liittyviä viranomaismääräyksiä ja -ohjeita.

Yritys pyrkii raaka-aineiden, lisäaineiden ja tuotantotekniikoiden käytössä sellaisiin ratkaisuihin, jotka säästävät ympäristöä ja ovat työturvallisia ja taloudellisia.

Kiinnitämme toiminnassamme erityistä huomiota sekajätteen määrän vähentämiseen ja ongelmajätteiden oikeaan käsittelyyn ja niiden määrän vähentämiseen.

Yrityksen johto sitoutuu luomaan ympäristöpolitiikan tarvitsemat edellytykset kaikissa toiminta- ja valmistusvaiheissa.

Edistämme oman henkilöstömme sitoutumista ympäristöpäämääriemme toteutumiseen.

Alihankkijoita valitessamme arvostamme että he tuntevat ja tunnistavat toimintaansa liittyvät ympäristönäkökohdat sekä toimivat vastuullisesti ympäristövaikutusten vähentämiseksi.

Ympäristöjärjestelmämme perustuu standardin ISO 14001 asettamiin vaatimuksiin.

Halikko IKP Works Oy:n ympäristöpolitiikalla on seuraavat toteutustavat:

  1. Selvitetään teräsrakenteiden elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset.
  2. Kehitetään ympäristömyönteisiä tuotteita.
  3. Ohjataan hankinnat ympäristönsuojelullisesti valveutuneille toimittajille.
  4. Kehitetään valmistusprosessia vähemmän päästöjä ja jätteitä tuottavaksi.
  5. Rohkaistaan ja ohjataan asiakkaita valitsemaan sellaisia Halikko IKP Works Oy:n tarjoamia vaihtoehtoja, jotka kuormittavat ympäristöä mahdollisimman vähän.
  6. Ylläpidetään avointa tiedonvälitystä ja luottamuksellisia suhteita ympäristön asukkaiden, viranomaisten ja muiden sidosryhmien kanssa.